keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Synttärikakkuja kaksivuotiaalle



täytekakku, kermakakku

synttärikakku


Leivoin Kerstin kaksivuotissynttärivieraille muodikkaitten sokerimassapiperryskakkujen sijaan perinteisempää tavaraa: kermakuorrutteista täytekakkua ja kinuskilla päällystettyä juustokakkua. 

Täytekakun pohjana on tavallinen sokerikakkupohja. Koristelin kakun tuoreilla pensasmustikoilla, valkosuklaarouheella ja tomusokerilla. Täytteeksi laitoin Kinuskikissan ohjeella valmistettua vanilja-mustikkamoussea ja kaupan valkosuklaa-nougat-moussea (jauhepussi). 

Tein vanilja-mustikkatäytteen kaksinkertaisena, ja se riitti kolmeen kerrokseen. Täytteestä tuli todella kuohkea ja hyvänmakuinen, kannattaa kokeilla!

Ainekset:
2 ½ dl kuohukermaa
100 g vaniljarahkaa
200 g mustikoita
2 rkl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa kuohukerma vaahdoksi. Lisää vaniljarahka. Soseuta mustikat. Sekoita mustikkasose ja vaniljakreemijauhe täytevaahdon joukkoon. Levitä täyte pohjan päälle.
(ohje Kinuskikissan sivuilta)


valkosuklaakakku, puolukka-kinuski

Juustokakun ohjeen nappasin Lapsen askelin -blogista

Pohja
140g gluteenittomia digestivejä (voi käyttää myös tavallisia)
70g voita

Täyte
4 dl vispi- tai kuohukermaa
250g mascarponea
250g valkosuklaa
2 liivatetta

Tilkka maitoa
2 tl vaniljasokeria

4 dl puolukoita
Noin 1,5 dl vettä
1 dl sokeria
1 liivate

Kinuski
2dl kuohukermaa
2dl fariinisokeria
 
 
Murskaa keksit, lisää sulatettu voi ja taputtele leivinpaperilla päällystetyn irtopohjavuoan pohjalle.

Laita liivatteet kylmään veteen. Lisää vesi, puolukat sekä sokeri kattilaan ja kiehauta. Keittele miedolla lämmöllä hetken aikaa ja soseuta marjat esimerkiksi sauvasekoittimella. Laita sose vielä kuumalle hellalle, ota yksi pehmennyt liivate likoamasta, purista ylimääräinen vesi pois ja lisää se nopeasti sekoittaen puolukkasurvokseen. Siirrä survos sivuun jäähtymään. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon mascarpone sekä sulatettu valkosuklaa. Laita tilkka maitoa kattilaan ja lisää joukkoon vaniljasokeri. Anna kiehahtaa, ota loput liivatteet likoamasta ja sekoita ne maidon joukkoon. Kaada maito kermaseokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.

Lisää täyte keksipohjan päälle noin kolmessa osassa vuorotellen survoksen kanssa. Vedä lastalla muutama veto kakun poikki jotta kermaseos ja puolukkasurvos hieman sekoittuvat mutta eivät liikaa. Anna jähmettyä jääkaapissa yön yli.

Ennen kinuskia valmistamista siirrä kakku hetkeksi pakkaseen. Keittele kermaa ja sokeria miedolla lämmöllä noin 15min. Suosittelen tekemään vesilasitestin varmistukseksi että kinuski on varmasti valmista. Teet sen tiputtamalla tipan kinuskia kylmään veteen ja jos kinuski jähmettyy välittömästi yhtään leviämättä, on se valmista.Kun kinuski on valmista anna sen hetki jäähtyä. Ota kakku pakkasesta ja valuttele kinuski kakun päälle aloittaen reunoista. 
 
Koristele haluamallasi tavalla ja siirrä vielä hetkeksi jääkaappiin ennen tarjoilua
.
 
Korvasin puolukat pakastevadelmilla, joista keittelyn jälkeen siivilöin siemenet pois. Alkuperäisen ohjeen puolukkasurvos oli todennäköisesti valmistamaani vadelmasosetta jämäkämpää. Vetelähköksi jäänyt marjasose hyytyi kuitenkin kohtuullisen hyvin yhdellä liivatteella, mutta kannattaa laittaa kaksi, jos haluaa ettei marjatäyte sekoitu liikaa "kasausvaiheessa" muuhun täytteeseen. 
 
Kakun mausta tuli mieleen vadelmasoppa ja vaniljakiisseli, ihan hyvää sellaisenaan ilman kinuskikastikettakin. Kakun päälle kippasin tällä kertaa muutaman kourallisen linnunmunakarkkeja ja valkosuklaarusinoita. Omnom.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti