perjantai 10. kesäkuuta 2016

Tulkoon kesä Törnävänsaareen (...tulkoon kesä, rietas ja kivuton)

Törnävän kartano

Törnävä on Seinäjoen vanhin kaupunginosa, joka tuo useimmille eipaikkakuntalaisille mieleen joko provinssirockin tai psykiatrisen sairaalan.

Meillle Törnävänsaaren alue tuli tutuksi myös kauniina lenkkeilymaastona silloin kun Viivi oli pieni. Nykyään täällä tulee käytyä harvemmin, koska meidän nykyinen koti on toisella puolella pitäjää.


Seinäjoen MLL järjesti perhekahvilan kävijöille kesäretken "Törtsylle" (5€/perhe). Päädyimme kaikkien suureksi riemuksi picnicille sairaalan aitojen ulkopuolelle! Viheralueet odottelevat vielä jonkin aikaa innokkaita rokkareita telttoineen, pussikaljoineen ja kertakäyttösadetakkeineen, joten meillä oli hyvin tilaa levittää viltit pitkin nurmikkoa ja nauttia eväät kaikessa rauhassa ilman pelkoa niskaan puklaavista ördäreistä.




Matkustimme keskustasta Törnävälle tiivistunnelmaisella Alvari-kaupunkijunalla. Pienen maisemamatkailun ja "kyläringin" jälkeen saavuimme the kohteeseen. 








MLL:n tätit ohjasivat muutaman yhteisleikin- ja laulun, joihin Kersti osallistui tyypilliseen tapaansa sivusta seuraten. Ohjattujen leikkien jälkeen sai puuhailla vapaasti, syödä eväitä, puhaltaa saippuakuplia ja jutustella.


 

Tuulihattuja, omnom.


...ja lisäravinteeksi kourallinen hiekkaa.


Paluumatkalla pikkuakka hyytyi kainaloon. :) 

Kiitos kaikille mukanaolleille onnistuneesta retkestä ja MLL:n reippaille tädeille, jotka jaksaa järkkäillä monenlaistaa mukavaa lapsiperheiden iloksi.

Otsikko napattu Samuli Putron biisistä,
 joka soi repeatilla mun mielessä tätä postausta naputellessa.


...jos ei tällä pääse kesäfiilikseen ni millä sitte. :D



4 kommenttia:

  1. Hih, sairaalan nimi oli tuttu mutta ei hajuakaan sen sijainnista. Vaikka olen Provinssirockini käynyt.
    Suloinen on lapsesi ja retki oli varmasti oikeesti kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko kommentista. Se voi olla ihan positiivinen juttu, ettei paikka ole liian tuttu. ;) Oli kyllä mukava reissu, porukkaa sopivasti ja sääkin suosi! Lähimatkailua parhaimmillaan. :)

      Poista