torstai 26. marraskuuta 2015

Joulukalenteri-ideoita lapsille

Teen töitä lasten parissa ja viimeisen kymmenen vuoden aikana onkin tullut suunniteltua ja toteutettua monenlaisia joulukalenteri-ideoita päiväkoti- ja kouluikäisille lapsille. Vieroitusoireita lievittääkseni jaan muutaman ideani blogissani, kun en pääse työmaalle tätäkään riemua toteuttamaan.

Sukkaan, pussiin, kassiin tai pakettiin sujautettavat pienet krääsäyllärit ovat varmaan kaikille tuttuju juttuja, mutta jos lastenhuoneeseen ei ole asiaa ilman lumikolaa ja se lainehtii jo ennestään hiluista, kiluista, nippeleistä, nappeleista ja muista tuiki tarpeellisista härpäkkeistä, alla muutamia ideoita vaihtoehtoisen The Jöylykalenterin toteuttamiseen. Soveltaminen sallittua, jopa suositeltua, vain mielikuvitus on rajana!


 Tässä muutamia ilmaisia tai edullisesti
 toteutettavia joulukalenteri-ideoita lapsille
(edit: eikä vain lapsille)

Suurin osa kalentereihin tarvittavista materiaaleista löytyy jo valmiiksi kotoa 
(hyödynnä myös kirpparit/sukulaiset/tuttavat/). 



joulukalenteri

Kuusenkoristelukalenteri


                                 Tarvikkeet:   - kuusi (aito tai muovinen, pöytä tai lattiamalli)
                                                       - kuuseen sopivat jouluvalot
                                                       - latvatähti ja kuusenkoristeita
                                                       - (askartelutarvikkeita omien koristeiden tekemiseen)

Jokaisena päivänä lapsi saa ripustaa koristeen pienen kuusen oksalle. Ensimmäisenä päivänä ripustetaan jouluvalot, viimeisenä latvatähti. Koristeeksi kelpaavat kaikki kodin kätköistä ja varastoista löytyvät vanhat joulukoristeet. Joinakin päivinä voi olla yllätyksenä tarvikkeet oman joulukoristeen valmistamiseksi. 

Astetta ahkerampi mammahan askartelee lapsen kanssa joka päivälle uuden koristeen! :P Koristeet voi myös paketoida ja numeroida valmiiksi kuusen alle. Monilapsisessa perheessä koristeet voi ripustaa yhteiseen kuuseen.


joulukalenteri lapsille
kuva lainattu

Satukalenteri

                              Tarvikkeet: Jouluinen jatkotarina, satukokoelma tai kasa joulukirjoja.

Joka päivä luetaan pätkä jatkotarinasta tai yksi satukirja. Kirjastosta löytyy hyvin satukokoelmia ja muita jouluaiheisia kirjoja. Samasta paikasta löytyy myös hyvä valikoima cd-levyjä ja äänikirjoja, oma ehdoton suosikki on

Hannele Huovi:      Matka joulun taloon, kirja ja cd (jouluisia kertomuksia, lauluja ja runoja)

Muita hyviä kirjoja:

Tuutikki Tolonen:      Joulusatuja (24 satua, cd ja kirja), saatavilla myös kirjakaupoissa
Elina Karjalainen:    Tonttutyttö Tarleena matkalla jouluun, Tonttutyttö Tarleena ja talven  
                                     ihme (jatkotarinat, kummassakin kirjassa 11 lukua)
Sirkka Knuutila:       Rosmariini ja joulun taika (jatkotarina, 24 lukua)



Kuva lainattu

Postia tarkkailijatontulta -kalenteri


                                           Tarvikkeet: - kynä ja paperia
                                                              - "postilaatikko"
                                                              - aikuiselta mielikuvistusta ja heittäytymiskykyä

Tarkkailijatonttu tarkkailee lapsia (ja aikuisia) ja kirjoittaa joka päivä kirjeen tai viestin. Postilaatikko voi olla esimerkiksi eteisessä, ulkona tai jossain muussa sopivassa paikassa, josta lapsi käy viestin aamuisin noutamassa. Joskus viestin mukana voi olla joku herkku, piparimuotti (leipomispäivä), pölyhuisku (siivouspäivä) tai tonttu voi vaikkapa pyytää koko perhettä lähtemään pulkkamäkeen. Viesteihin voi kirjoittaa päivien tapahtumista ja huomioista ja tontun kanssa voi tehdä pientä kirjeenvaihtoa. Lapsista on hauskaa, kun viesteissä mainitaan joskus etenkin aikuisten kämmäilyistä ja hermoiluista. Tontun postilaatikkoon voi myös jättää lahjatoivelistan joulupukille.

T'ällainen vaatii aikuiselta hyvää huumorintajua ja vähän viitseliäisyyttä joka päivä, mutta palkitsee kyllä lapsen riemulla. Toimii myös sellaisten lasten kanssa, jotka eivät enää usko pukkiin. Sillä ei oikeastaan ole mitään väliä, vaikka lapsi tietäisikin jonkun aikuisen kirjoittaneen viestin, tästä saa joka tapauksessa tehtyä tosi hauskan.

Viesteistä ja kirjeenvaihdosta jää myös mukava muisto, jonka voi säilyttää.


Kuva lainattu
 Palapelikalenteri

    Tarvikkeet: - jouluaiheinen tai joku muu lapselle mieluisa palapeli vaikeustaso/palojen  
                           määrä ikätason mukaan. 
                         - myös omista kuvista voi teettää valokuvausliikkeessä palapelin.
                            
Kokoa palapeli ensin itse (haastavin vaihe) ja lajittele palat pussiin aloittaen purkaminen yksi reuna kerrallaan. Esimerkiksi ensimmäisen neljän päivän aikana lapsi kokoaa reunapalat, ja siitä edeten kohti keskikohtaa. Viimeisimmiksi paloiksi voi myös jättää oleellisimmat palat, kuvan Frozen-palapelistä jättäisin hahmojen kasvopalat.


Kuva lainattu
Tarrakalenteri

                                         Tarvikkeet: - netistä tulostettu tai itse piirretty kuva
                                                             - tarroja

Piirretään, maalataan tai väritetään lasten kanssa tai tulostetaan netistä mieluinen (väritys)kuva, esimerkiksi joulukuusi tai talvinen maisema. Kuvaa varten voi hankkia kaupasta tai kaivella omista kätköistä aiheeseen sopivia tarroja, kuten kuusenkoristeita, eläimiä, ihmisiä, satuhahmoja. Lapsi saa liimata joka päivä tarran "tauluun", joka valmistuu pikkuhiljaa joulukuun edetessä. Monilapsisissa perheissä voi tarrat liimata vaikka yhteiseen isoon kuvaan.

Tämä idea on ihan huippu varsinkin pienten lasten (2-4 v.) kanssa. Netistä löytää loputon määrä taustoja ja aiheita, tässä muutamia mainitakseni:

Kuusimetsä
Kerrostalot (liimaa asukkeja kurkkimaan ikkunoista)
Talvinen kaupunkimaisema
Piparkakkutalo
Taustoja tarrakalenteriin
Piirrä itse!

Kuva lainattu

Puuha-kalenteri:

                                                Tarvikkeet: Kynä ja paperia/korttipohjia

Kalenteria varten askarrellaan viestejä paperille/korttipohjille, joihin kirjoitetaan jokin mukava puuha. Tähän kannattaa valita suurimmaksi osaksi sellaisia jouluvalmisteluja, joita tehdään joka tapauksessa. Esimerkiksi kauppareissusta voi tehdä hauskemman, kun lapsella on kauppalista (piirroskuvin), ja saa itse etsiä esim. leipomiseen tarvittavat ainekset kaupasta.

- leipominen; piparit, tortut, kakut
- tonttujumppa (musavideo youtubesta)
- kirjan lukeminen
- joululaululevyraati
- metsä/puisto-retki
- joulukoristeiden ripustaminen
- joulukorttiaskartelu
- korttien postittaminen
- kyläilyreissu
- sukulaisen/tuttavan/naapurin ilahduttaminen esim. lapsen piirroksella
- lumiukkosopan valmistus: lämmin kaakao vaahtokarkeilla
- avaimen piilotus/tontun sukan piilotus
- joululaulujen laulaminen
- turhien lelujen karsiminen (Voisiko ne lahjoittaa tontulle, joka toimittaa ne sellaisille lapsille, joilla
   ei ole leluja =kirpparille. Pukki ei tuo uusia, jos ei hyllyyn/kaappiin mahdu lisää! :D Tämä metodi
   on toiminut meillä!)
- elokuva
- majan rakennus (ulos tai sisälle)
- kaupassa käynti (tee ostoslista, lukutaidottomalle piirroskuvin)
- olohuone- tai pöydänaluspicnic.



Loppuksi vielä yksi maksullinen "Kaupan kautta-kalenteri".

kuva lainattu

TeeSeItse Lego-kalenteri

Tarvikkeet: Budjettiisi/lapsen ikätasolle sopiva Legopakkaus. 

Pakkaus avataan ja osat lajitellaan ohjeen mukaan pieniin eriin niin, että legorakennelma valmistuu vaihe kerrallaan. Jännitys säilyy loppuun asti (eikä lapsi tiedä mikä legoista rakentuu), mikäli lapsi ei saa koko ohjenivaskaa kerralla. Sivut voi leikata irti toisistaan niin, että lapsi saa joka päivä vain yhden (tai muutaman) työvaiheen ohjeet ja osat. Jos kokoamisohje halutaan säilyttää kokonaisena, jokaisesta sivusta voi ottaa kuvan, tulostaa tai näyttää älylaitteelta lapselle. Pienelle ihmiselle voi antaa Dubloja, ohjeella tai ilman. Insinöörimiehelle voi ostaa paketin tekniikkalegoja! ;)


Muista, että lapselle tavaraa tärkeämpää on aikuisen huomio ja aika, ihan tavallinen elämä ja arkinen touhu. Jos tälläiset askartelujutut saavat sinut ahdistumaan, osta hyvällä omallatunnolla lapsillesi euron suklaakalenterit, itsellesi Fazerin sininen ja nauttikaa elämästä! 
Rentouttavaa joulunodotusta!

-M-




4 kommenttia:

  1. Ihania ideoita, mutta mietin vaan että miten niin LAPSILLE? :D

    VastaaPoista
  2. Ajattelin tehdä eri postauksen "joulukalenteri-ideoita" aikuisille, mutta ei vissiin tarvikaan! :D

    VastaaPoista
  3. Olipa paljon hyviä ideoita. Kiva blogi sinulla, lisään ehdottomasti seurantaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista! Mukava juttu että pidät blogistani, tervetuloa lukijaksi! :D

      Poista