maanantai 12. syyskuuta 2016

Päivä patikoimassa



Kävin lauantaina nollaamassa aivokuoren alapuolisia vikakoodeja luonnon helmassa patikoiden Soinin (tai oikeastaan Ähtärin) Arpaisilla. Joka syksy järjestettävässä patikointitapahtumassa mulle on langennut peräpään valvojan vastuullinen osa, ja mikäpäs siinä! Helppoa olla porukan hitain, ja matka taittuu mukavasti aikaisemmin lintustamaan lähteneitä, pitkoksilta pudonneita retkeilijöitä syvemmälle suohon polokien suosta nostellen.

Arpaisten kämppä

Linja-autot starttasivat lauantai-aamuna Soinin keskustasta, ja kuljettivat intopiukeet patikoijat henkilökohtaisen reittivalinnan mukaan joko 14 km, 18 km tai 28 km päähän lähtöpaikalle, josta sai merkattua reittiä pitkin talsia kohti kirkonkylää. Suttuisesta säästä huolimatta lähtijöitä oli noin 250, mutta sen verran sulavasti tuollanen sakki erämaahan katoaa, että mistään massatapahtumasta ei ole kyse.

Lähdin pätkyttämään kauimmaiselta lähtöpaikalta sekalaisella ja ajoittain toisistaan pientä hajurakoa ottavalla sakilla, joka koostui naapuripariskunnasta, paikallisen metästysseuran edustajista ja vanhoista tutuista, joiden kanssa tavataan oikeastaan vain näissä merkeissä. 






 Matosuo.



Jäin aika-ajoin letkasta jälkeen kun pyllistelin kamerani kanssa rahkasammallikossa. Huikkasin edelläkävijöille kädellä merkiksi, että menkää vaan ja puheensorinan loitontuessa jäin puhaltelemaan, kuuntelemaan äänettömyyttä ja katselemaan suon yläpuolella leijuvaa satumaista usvaa. Ihan mieletöntä kun mikään ei surise, pörise tai kohise. Ilma oli täysin tyyni, joten edes tuulen huminaa ei kuulunut. 



Ensimmäiset kymmenen kilometriä taittui lenkkareilla kutakuinkin kuivin jaloin hiekkaharjuja ja kohtuullisen kuivaa metsänpohjaa tallaten, mutta ennen Sikosuon laitaa kulkevaa turvemössöosuutta vaihdoin suosiolla lenkkarit kumppareihin. Periaatteessa koko matkan olisi voinut rontostaa saappaissa, mutta tuollaisella matkalla jalkineiden painolla on aika suuri merkitys, joten vaihdoin vielä takaisin lenkkareihin märimmän pätkän jälkeen. 





Polun varrella pulleita puolukoita het ihammattomasti!!  
 Kuivempaa siivua...


Tapahtuman järjestäjät olivat kuskanneet reitin varrelle mehua ja pientä huikopalaa. Ennen viimeistä osuutta tarjolla oli hernekeittoa Kaihiharjun päheissä maisemissa, jonka jälkeen lähdettiin viimeiselle, seitsemän kilometrin osuudelle.

Yhteensä matkaan kului aikaa taukoineen kaikkineen noin seitsemän tuntia, joista kävelyn osuus oli ehkä  5,5 tuntia. Tapahtumassa ei ole ajanottoa, eli patikkaretkelle voi jokainen peruskuntoinen lähteä viettämään mukavaa syyspäivää ilman suorittamista ja kisafiilistä. 
Se ei ole matka mikä tappaa, vaan vauhti.

 Ja loppuun vielä infopläjäys (ja heikkolaatuisempia, puhelimen kameralla otettuja kuvia) niille, jotka innostuivat aiheesta:

Arpaisten kämppä

Arpaisten kämppä on Metsähallituksen ylläpitämä autiotupa, jonne voi kuka tahansa mennä koska vaan eräjormailemaan, saunomaan, tulistelemaan ja nauttimaan Suomen luonnosta. Reitti on koko matkalta merkattu niin hyvin, ettei eksymisen vaaraa ole, mutta matkaa voi taittaa myös pienemmissä pätkissä. Auton voi jättää esimerkiksi Pohjoiselle parkkipaikalle, josta on matkaa kämpälle 3,4 km (leveää helppokulkuista kumpuilevamaastoista polkua, jota pääsee kulkemaan lastenvaunujenkin kanssa) tai itäiselle parkkipaikalle, josta on vain puolen kilometrin kävelymatka. Matosuon natura-alueelle pääsee helpoiten Läskilammen (ja kuka näitä edustavia nimiä keksii) parkkipaikalta.


Huvila ja huussi.
Arpaisten kämppä

Kannattaa ehdottomasti poiketa polulta polulle sikälimikäli liikut jossain Soini-Ähtäri -akselilla, tai lähteä vaikka varta vasten tänne retkeilemään!



keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Nimisukat synttärisankarille


Aikaisemman postauksen Urho-sukkien jäädessä käyttäjälleen pieneksi, sain yksivuotissynttärilahjatilauksen (aikKKamala miten pitkä yhdyssana), nimellä varustetuista sukista. Urhosta on kasvanut vuodessa ihan kunnon äijä, joten hempeyshepeneet sikseen ja pienellä söpöstelyllä maustettua rouheutta tilalle.


Lankana harmaa/punainen seiskaveikka ja samanvahvuinen tummanharmaa lanka.

Puikot nro 3

Aloitus: 44 silmukkaa, 3 o 1 n, kymmenkunta kierrosta.
30 kierrosta sileää neuletta puikolla nro 3,5, viimeisellä kierroksella neljän silmukan kavennus (2 oikein yhteen) tasaisin välimatkoin, jäljelle jää 40 s. 

Nilkkaresori: 1 o (silmukan takareunasta neuloen) 1 n, 10 kierrosta

Kantalappu normaalisti, lavassa kavennukset siten, että puikoille jää 36 s.
Kärkeen leveä nauhakavennus.


sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Sitä kutsutaan kannustinloukuksi

Mitä enemmän tekee töitä, sitä enemmän saa rahaa ja toisinpäin.  
Ojalan laskuopin mukaan näinhän se mennee. Hyvin laskettu, mutta laskeppa joku toinen! Huomasin nimittäin töihin palaamisesta johtuneen taloustilanteen muutoksen myötä ajautuneeni tietämättäni tilanteeseen, jota paremmissa piireissä kutsuvat kannustinloukuksi. Kivan kuuloisen sanan ovat keksineet, joka lyhyesti äidinkielellä äännettynä tarkoittaa: Työnteko on rahallisesti kannattamatonta.

Palasin siis äitiysloman ja puolen vuoden hoitovapaan jälkeen takaisin töihin, alkuperäisen suunnitelman mukaan osa-aikaisesti. Olen tottunut käyttämään rahaa säästeliäästi ja luovasti tiukempina aikoina, joten osa-aikatyön aloittamispäätöstä mietiskellessäni vaakakupissa painoi enemmän omat voimavarat, järkevä ajankäyttö sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen, kuin käteen jäävä kahisevan kilisevän määrä.

Nyt kun työsoppari on kirjoitettu, Kelan päätökset tulleet ja ensimmäinen palkka kopsahtanut tilille, aloin huvikseni laskea, kuinka paljon "häviän" rahallisesti tällä valinnallani suhteessa siihen, että tekisin töitä täyspäiväisesti.

Tuloksena ihan pökerryttävän pieni summa:  

n.40 €!

Neljäkymmentä euroa! 

Pari hassua paperirahaa siitä hyvästä, että tekisin 11 tuntia pitempiä työviikkoja (yli 40 h kuukaudessa!!!) ja viettäisin saman verran vähemmän vapaa-aikaa.

Oota mä mietin...
Nouuuu thänks!

Soinin vaivaisakka kerää nykyisin 500–700 euroa vuodessa diakoniatyölle – ja toimii paikkakunnan ainoana nähtävyytenä.

Mahtaa kiinnostaa, mistä tämä erotus muodostuu:

Ansiotuloverotus:

Hain muutosverokorttia nykyisille tuloilleni ja veroprosentti putosi 5 yksikköä alaspäin. Käytännössä käteen jää 50 € enemmän jokaisesta tienatusta tonnista.

Joustava hoitoraha:

Saan Kelan maksamaa joustavaa hoitorahaa 162,19€/kk (miinus verot). Joustavaa hoitorahaa on mahdollista saada alle kolmevuotiaan lapsen vanhempi, joka tekee max. 30 h töitä viikossa.

Asumistuki:

Pienituloisena saan asumistukea (omistusasuntoon saa tukea kulujen, muttei tietystikään lainan lyhennysten osalta. Kuluina huomioidaan yhtiövastike, lämmitys, vesi ja asuntolainan korot).Täyttä palkkaa kiskoeassani en olisi oikeutettu asumistukeen.

Päivähoitomaksut:

Tämänhetkiset tulot eivät ylitä päivähoitomaksuille asetettua alinta tulorajaa,  joten hoitomaksuja ei peritä lainkaan. Perheen ainoana tienaajana, matalahkopalkkaisella alalla maksaisin kokoaikatyössäkin hoitomaksuja vain joitakin kymmeniä euroja, mutta nollat taulussa yllätti totaalisesti! 

- - - - -

Jos nyt jotain menetettävää pitää tästä systeemistä kaivaa, niin pienemmillä tuloilla eläkettä kertyy suhteessa vähemmän. Toisaalta nämä parin vuoden "vajarit" suhteuttuna lähes kymmenvuotiseen menneeseen ja likipitäen neljäänkymmeneen edessä olevaan työvuoteen, ovat vain rikkana rokassa. Lisäksi epäilen vahvasti koko eläkejärjestelmän olemassa oloa siinä vaiheessa kun se itselle tulee ajankohtaiseksi.

Päivähoitomaksupäätöksen 0,00€ lukemien kurkisteassa mainospostin seasta löytyneestä kirjekuoresta pyöräytin eteisessä kolmoisslutsit kahdella kierteellä ilman luistimia ja alkuverryttelyjä. 

Tekis mieli laittaa Kiitos-kortti sivistyskeskukseen lainaamalla kotipaikkakuntani vaivaisakan yläpuoliseen kylttiin kirjoitettua tekstiä: 
"Joka köyhää armahtaa, hän lainaa Herralle!"

Joskus sattuu hassuja asioita.
Vaikka semmosia, että itestä tulee sattumalta sosiaalipummi.

maanantai 8. elokuuta 2016

Elämä, jolta ei odota mitään



Viimeinen vapaapäivä kotiäitinä, enkä aio kysyä "Mihin se aika meni". 
Koska mä tiedän.

Yleensä ottaen pikkulapsiaikaa pidetään äärimmilleen kuluttavana ajanjaksona, jolloin ei jaksa mitään, ehdi mitään eikä siitä jälkikäteen muista mitään. Itestä tuntuu, että tuhansista töistä ja valvotuista öistä huolimatta tämä kotona vietetty puolitoistavuotinen ilman aikatauluja ja herätyskelloa on ollut mahottoman mukavaa, kiireetöntä ja rentouttavaa lepolomaa. Yksittäisiä päiviä tai pieniä hetkiä lukuunottamatta oon ollut pirteämpi ja energisempi kuin ikinä ennen aikuiselämäni aikana, ja oon miettinyt, mistä se johtuu. Varmasti osasyy huolettomuuteen on perusasetuksiltaan tyytyväinen ja hyvin nukkuva vauva, mutta on myös yksi juttu: Se onnellinen olotila, kun ei odota elämältä mitään! Ei seuraavaa viikonloppua, kesälomaa, joulua, tilipäivää tai lapsen suoraavaa, helpompaa kehitysvaihetta. Ei sitä, että sitten joskus, jossain toisaalla, jonkun muun kanssa ja muissa olosuhteissa, tämän hankalan vaiheen jälkeen, elämä on parempaa ja helpompaa. Siinä odotellessa saattaa jäädä huomaamatta, että parasta aikaa on PARASTA AIKAA! 

Tämä elämä tänään, nämä lapset ja tämä päiväuniajan autuaallinen yksinäisyys. TYKKÄÄN!

Sukat urhoolliselle Urholle

villasukat ristiäisiin, villasukat pojalle, ristiäislahja

Tässäpä nämä edellisessä postauksessa mainitut, kummipojalle kudotut Urho-sukat. 
Sukat on tosiaan tehty ja lahjaksi annettu jo viime syksynä, eivätkä enää taida mahtua Urskipojan pulleiksi kasvaneisiin kinttuihin!
 
Taltioin nämä kuitenkin tänne jemikseen postauksen muodossa. Mulla on käsittämätön kyky unohtaa lähes kaikki eteenpäin matkanneet, käsieni kautta asusteiksi valmistuneet lankarullat. Kyhäilen sukkia usein oman mielen mukaan tai jonkun toisen ohjetta tai ideaa muokkaamalla, kokeilen ja testaan. Puran melkein yhtä paljon kuin saan valmiiksi! Välttyäkseni tekemästä samoja virheitä kovin montaa kertaa, on kiva kun jonkinmoiset ohjeet ja kuvat löytyy tallennettuna, vaikka sitten täältä blogista. Tolkutonta jälkeenpäin muistella millä langalla ja silmukkamäärillä on mitäkin työtä tehnyt.

Lanka: Nalle vaaleansininen ja valkoinen
Puikot: 2,5 tai 3 
(juuri näin tässä käy, mä en muista! Nirkkoreunus ja nilkan resosi EHKÄ pienemmillä ja muut kolmosen puikoilla.)

Aloitus: 40 s.
kaksi kierrosta oikeaa sinisellä
kirjoneuletta 1 o sininen, 1 o valkoinen, kaksi kierrosta
n.20 kierrosta sileää neuletta valkoisella
kirjoneule (kuten edellä)
joustinneule nilkkaan 2 o, 2 n
reikäkerros nyörejä varten: 2 o yhteen, langankierto, 1 oikein kierros loppuun
edellisen kierroksen silmukat oikein
joustinneule 2 o, 2 n
kantapää, kavennukset ja lapa tavalliseen tapaan


Nyöri: ketjusilmukkaa, solmut molempiin päihin (vois tehdä myös tupsut)

Nimi silmukoita jäljitellen valmiin sukan varteen.

Vinkkivitonen: Nimi kannattaa suunnitella ensin, tsekata kuinka paljon se vie tilaa ja ottaa huomioon aloitussilmukoiden määrässä/langan paksuudessa jne. Siis jos haluaa nimen selkeesti vaan toiselle puolelle sukkaa, eikä kiertämään koko villasukan vartta. 
 
 


Vuosilukusukat





vuosiluku villasukat, villasukat miehelle ohje

Sutkutin puikoilla viime viikolla pikapikaa armeijahenkiset äijäsukat kuusikymmenvuotislahjaksi sukulaisukolle. Pieniä jalkoja tulee sukitettua tuon tuosta ja nämä sirot neliseiskat kanootit olivatkin ensimmäiset tämän kokoluokan villurit. 

Vuosiluku on tehty silmukoita jäljitellen (ohjevideo) valmiin sukan varteen. Silmukointi on sinänsä helppoa ja yksinkertaista, mutta kuvion kohdistus vaatii keskittymiskykyä ja harjoittelemalla oppii sopivan langankireyden niin, että lopputuloksesta tulee siisti. Lanka kannattaa olla samanpaksuista kuin työssä, sillä ohuemmalla langalla silmukoidessa pohjaväri paistaa läpi ja paksummalla langalla kuvio pullistelee liikaakin.


villasukat miehelle, miesten villasukat

villasukat miehelle ohje

Olen kutonut samalla tyylillä aikaisemmin nimisukat kummipojalle (joita en oo tainnutkaan esitellä blogissa), mutten halunnut tehdä samanlaisia tämänkertaiselle synttärisankarille. 60 v.-teksti puolestaan sukan varteen kirjailtuna tuntui vähän pappamaiselta nuorekkaalle lahjansaajalle, mutta vuosiluku oli mielestäni ajattomamman (ei papan) näköinen. Eri tyylisiä kirjaimia ja numeroita löytyy googlesta tai pinterestistä mm. hakusanoilla "knitting alphabet" tai "cross stitch alphabet". Näihin sukkiin käytettämäni numerot löysin täältä.

 Suunnittelin kuvion ensin ruutupaperille, ja niin kuin aina, kaikki näyttää paperilla paremmalta kuin todellisuudessa. Ajatuksena oli kirjoittaa vuosiluvun yläpuolelle teksti "since", mutta siitä tuli liian paksun ja tukkoisen näköinen ja purkasin sen pois. Täytyy jatkojalostaa ideaa seuraavaan työhön ja yrittää saada tekstistä nätimmän näköisen.


vuosilukusukat
villasukat miehelle ohje

Lanka: 
Seiskaveikan vaaleanharmaata lankaa reipas kerällinen n. 170 g
Samanvahvuista mustanharmaata lankaa numeroihin.

Puikot: 
Pohkeen ja nilkan resori 3 mm,
sileä neule 3,5 mm

Aloitus: 60 silmukkaa.
Pohkeen resori: 3 oikein, 1 nurin, 20 kierrosta
Sileä neule 40 kierrosta
Kavennus ennen nilkan resoria 4 s (jää 56)
Nilkkaresori: 1 oikein silmukan takareunasta, 1 nurin, 20 kierrosta
Vahvistettu kantapää ja kavennukset normaaliin tapaan
Lapaa niin paljon kuin on tarvis! :D

Lopuksi höyrytin sukat kevyesti kostean harson avulla, niin sain pahimmat möykyt ja mutkat suoriksi. 


perjantai 5. elokuuta 2016

Käsityökopan kimpussa

Lomailun ohessa olen nähtävästi pitänyt luovaa taukoa myös käsitöiden tekemisestä. Villi (hah, salli mun nauraa) alkukesä on eittämättä taaksejäänyttä elämää ja kesä pimenevine iltoineen taittunut aavistuksen syksyltä tuoksahtavan elokuun puolelle. Nakkisormeni ovat alkaneet ikävöidä näperreltävää ja etsiskellä kudinta sillä aikaa, kun ahterini on huomaamatta hivuttautunut nojatuolin syleilyyn.

Istumista täällä on piisannutkin, sillä ennen kuin annoin villasukkasivustojen, käsityöblogien ja mielessä muhivien huikeiden idisten aiheuttaman inspiraation vyöryä ylitseni, oli vähintäänkin välttämätöntä nykäistä tiukasti ryhtiremmistä ja saattaa käsityökopan pohjalla pyörineet keskeneräiset kutimukset valmiiden pinkkaan.



 "...ja meitä ei olekaan aivan vähän".


Voi apua. Pikaisella vilkaisulla tehdyn omavaltaisen diagnoosin perusteella kärsivällisyyteni, innostukseni ja inspiraationi loppuu keskimäärin toisen sukan nilkan seutuvilla. Muutamaa hikistä myöhäisiltaa ja paria Kalle Päätalon elokuvaa myöhemmin valmistui seitsemät päättelemistä odotelleet sukkaparit, säärystimet ja kolmet keskeneräiset villasukat. Uskottelen itselleni kuin pitkän ryyppyputkeen jälkeen elävien kirjoihin selvinnyt alkoholisti, ETTEN IKINÄ ENÄÄ aloita uutta työtä ennen kuin edellinen on valmis. Ja päätelty. (NiiivvisShii.)



Tyhjää koppaa katsellessani tuli mieleen yläasteen boheemin bilsanmaikan seinätaulun viisaus:
"Sanotaan, että ihmisellä, jonka työpöytä on sekaisin, on pääkin sekaisin.
Mutta millainen pää on ihmisellä, jonka työpöytä on tyhjä." 

Dodiin. Niin. Kyllä se siitä taas täyttyy.